muistolauseita

 Sä vieno tenhoisa armas yö
mun ainokaisella sä ollos hellä.
Luo unten herttaisin helmivyö
ja häntä viihdä sen välkkehellä.
Ja kanteleitas sä hälle soita,
suo kuulla enkeltes lauleloita
oi öyhyt oi, oi lyhyt, oi. 

Kun astuit illalla unten purteen,
se lipui hiljaa rantaan uuteen.
Näin helppo nyt on hengittää siellä
ja kevyt kulkea valon tiellä.
Sanat ne soljuvat, soljuvat niin,
kun tuska ja ahdistus pois pyyhittiin.

 Tuuli kuiskii, tuutii viljaa.
Tie raskas elon päättyy hiljaa.
Kukkakedolla taivaan nyt hän käy,
ei huolta murhetta enää näy.
Suru raskas tänne jääneen on kantaa,
pois hennois luotaan ei rakkainta antaa.
Vaan vielä toisemme kohtaamme kerran,
kodissa taivaan, luona Herran. 

 Nuku rauhassa isä kulta,
elon huolet loppui sulta.
Luo äidin kaipasit joka ilta
- suo sinne johtaa nyt kaarisilta.
Tartu käteen äidin armaan,
hän sua vastassa on varmaan. 

 Lähti lentoon enkeli taivaan,
tuli luokse väsyneen, sairaan,
kosketti hiljaa posken nukkaa,
silitti hellästi hopeista tukkaa.
Nosti siivilleen äitimme armaan,
vei turvaan paikkaan varmaan
isän viereen, tähtien taa.
Luokse Jumalan kaikkivaltiaan. 

 Sun muistos kallis ainiaan
jää kauniina
mieliimme loistamaan,
vaikk’ sydämes kultainen
väsyi pois,
emme hyvyyttäs,
lämpöäs unhoitaa voi.

 Kädet paljon työtä tehneet
minua lasna kantaneet,
kädet väsyneet, kädet rakkaat,
puolestani rukoilleet.
Ne peitteellä hiljaisina,
on suonin sinisin,
ne viimeisen, viimeisen kerran
ovat käyneet ristihin. 

 Me emme itke niitä päiviä,
jotka ovat myötäsi menneet,
vaan olemme onnellisia,
että ne päivät ovat olleet.

 Vedet virtaavat vuorilta.
Ne eivät solise, niillä on itkun ääni,
eikä kukaan voi
niitä lohduttaa.
Ne ovat syntyneet
murheen sumusta,
mutta niiden sisälle
on Luoja kätkenyt hiljaisen soinnun:
Älä pelkää.